Moi. Siitä on mennyt tovi kun olen viimeksi kirjotellut.. Mutta kun on ollut paljon kaikkea ja kiirettä ja menoa ja meininkiä. En edes pysty muistaan mitä kaikkee tässä välillä on tapahtunut. Tässä postauksessa yritän kuitenkin kertoo vähän kaikesta [ja vähän ei mistään] mitä on tapahtunut. Sekava postaus [ja paljon kuvia?] tulossa siis. Skippaa jos et jaksa! ;--))
Koulussa oli viimeset luennot EVER ja se tuntuu oudolta. Nyt jäljellä olisi enää oppari, harjottelut ja kaikki rästissä olevat tehtävät. Aikaa näille kaikille on tonne marraskuun puoleenväliin asti, jolloin työt pitää viimeistään olla. Silloin ehtii vielä anoon todistukset ja antaan kypsyysnäytteet ym. Paljon on matkaa vielä.
Arvatkaa mitä? Mä olin rivijoraamassa piiiiiiitkästä aikaa viime torstaina. Ja siellä oli niiiiiiin kivaa, että huh! Oli ihanaa tanssia sellasia kohtuuhelppoja tansseja, joita voi vaan vetää, ilman että tarvii sen kummempia ajatella edes. Se on parasta aivojen tuuletusta mitä tiedän! Samalla opeteltiin pari uutta koreografiaa, joita menen ehkä tanssimaan ShowDowniin muutaman viikon kuluttua. En vaan tiedä uskallanko mennä yleisön eteen.. Viime kerrasta on pitkä aika ja pelkkä ajatuskin ahdistaa... Miten musta on tullut tällänen nöösi!??!!?

Hehhhehheeeeee arvatkaa mitä muuta? Mun on pakko kertoo tää, koska itse en voinut olla nauramatta ääneen.. Olin Wandaa käyttämässä kakalla tossa jokunen päivä sitten. Ja me asutaan ihan tommosen metsän vieressä, jossa menee sellanen sorainen lenkkipolku [joka on sellasta polkupolkua paljon leveempi]. Kuljettiin sitten sitä lenkkipolkua pitkin, Wanda edellä ja minä perässä minkä jaloista pääsin. Wandapa päätti, että nyt tulee pissa just tähän paikkaan ja ryhtyi pissalle _ihan keskelle_ sitä polkua. Eipä siinä, ajattelin että kyllä toi liru tosta kuivuu, että en ala toisen pissaa katkasemaan, se olis törkeetä. Mutta Wanda vetikin ässän hihasta ja lantion asentoa hieman korjaamalla ryhtyi paskomaan edelleen yhtä keskelle sitä polkua LOLOLOLOLOLOLOLOLOL :----DDDDDDDDDDDDDDDDDDD! No mikä siinä sitten enää auttaa muu, kuin odottaa että neitokainen saa hommat pulkkaan ja etsiä tarpeeksi vahva ja pitkä kepukka, jolla voin tuuppia tuotokset polun sivuun. Nauroin katketakseni, kun ajattelin miltä me näytettiin, Wanda nolona 8 metrin päässä [meillä on sille 8 metrinen flexi ja koska sitä hävetti, niin se oli niin kaukana kun pääsi, korvat luimussa.........] ja meikä tökkii varmaan just sellasella 8 metrisellä kepukalla rouvan tuotoksia pois lenkkipoluilta, ettei seuraava juoksija liukastu siihen ja lyö takaraivoaan. Ajatus naurattaa vieläkin! :--DD
Mutta joooooo, ehkä ei siitä sen enempää.. Haluan kertoa teille vielä siitä tärkeimmästä asiasta, eli viime perjantaista. Me oltiin kuuntelemassa maailman parasta ja loistavinta rockabillyorkesteria, Go Gettersiä tossa naapurikylässä, eli Hyvinkäällä. Se keikka oli uskomaton ja parasta siinä oli se, että me päästiin aivan eturiviin. Baari oli aivan täynnä väkee, joten sieltä takaa ei mitään olisi nähnytkään. Pojat oli ihania ja soitti kaikki biisit mitä Iikan kanssa toivottiin ja huudettiin siinä edessä, mm. Summertimen mitä en ihan heti olisi uskonut kuulevani aaaaaah, parhautta. Saatiin myös muutamia ihan loistokkaita otoksia pojista, ne kun oli aika kykeneväisiä myös ton poseeraamisen suhteen. Meillä Iikan kanssa on salainen haave, johon tämä bändi liittyy. Nimittäin haluttais Gettersit soittaan meidän häihin, sitten kun sellainen päivä koittaa... saa katsoa toteutuuko meidän pieni mutta sitäkin pippurisempi haave... ;--)) Tässä perjantain reissusta muutama otos;
Koko bändi.
Kitaristi [joku uusi tuttavuus...]
Läski basisti
Petteri itse
THE Fanit
Tässä vaiheessa minä, Iikka ja Töde tanssittiin pöydillä ja sohvilla baarin takaosassa.
Rixun ABCllä syömässä..
Skottilainen vaihto-oppilas Mike ;---DDD
Mutta että sellasta, kuten sanoin, niin hyvin sekavaa ja sekavaa postausta oli luvassa, sellaisen myös toteutin. Nyt pitää alkaa suunnitella ruokapolitiikkaa ja kaupunkireissua, joten lopetan tän selittämisen ja alan toimia. Little less conversation little more action please!

Palataan asiaan ja mukavaa sunnuntaita rakkaat.
H
H
0 kommenttia:
Lähetä kommentti