It's torturing me..

Mä olen reipas. Ja rohkea. Sain vihdoinkin aikaseksi varata itselleni ajan hammaslääkärille. Tosin pidän 22. tammikuuta tällä hetkellä tuomiopäivänä joka lähestyy ja jonka jälkeen mä en ole enää oma itseni. Pelottaa ja ahdistaa, mutta pakko sinne on mennä. Onnistuin kuulkaas kalauttaan iteltäni piiiiiiiiiiiiiienen palan hampaasta lautasella jouluaattona. Kyllä. Lautasella. Joten se on pakko mennä näyttään. Voi olla että jotain muutakin pientä on tehtävä koska en ole lukioajan jälkeen käyny hammaslääkärillä :---------D Mutta kun ne ihmismuodon ottaneet Saatanan kätyrit on vaan niin kertakaikkisen pelottavia.

Joulukin sitten oli ja meni. Ihanaa oli taas syödä niin että napa paukku. Aatto meni omassa kodissa Wandan kanssa haliessa ja pussaillessa kun se viimein tuli kotiin. Se on muuten ollut ihanan rento ja tuntuu että sen on melkein ollut tänne mun tykö ikävä. Pelottaa vaan tuolla lenkkeillessä sen kanssa että nilkka menee uudestaan kun toi kakara vaan rakastaa tota lunta. Mutta kyllä me akat pärjätään, komiat pärjää aina.

Joulupäivänä meidän perhe kokoontui yhteen. Oli paras ilta pitkään aikaan. Sai olla kaikkien niiden ihmisten kanssa, jotka ei tuu koskaan lähteen mun elämästä, paitsi luonnollisella tavalla tietty, sitten joskus. Oli ihanaa olla äitin ja isinkin kanssa. Ja Hn ja Kn. Mutta erityisesti arvostan aikaa jonka saan olla veljien kanssa. Ne on mulle maailman tärkeimmät ihmiset enkä nää niitä tai vietä aikaa niiden kanssa läheskään tarpeeks. Meillä vaan on se tietty juttu yhdessä. Uh, Hansu oli onnellinen.. <3

Paluu arkeen on kuitenkin tapahtunut. Tosin mulle se ei tällä hetkellä ole juuri eri asia kuin pyhät tai vapaat, koska olen käytännössä työtön (tammikuun työhaastista odotellessa!!!!!). Olen saanut - nyt kun koipikin antaa jo kävellä - kotini siivottua oikein kunnolla, pestyä pyykkiä sekä annettua Wandalle juuri sen verran huomiota mitä se kaipaakin. Ajattelin nyt nauttia tästä vapaudesta, koska seuraavasta lomasta ei sitten uudessa työpaikassa ole tietoa.. Hassu fiilis kun koko tulevaisuus on auki, miljoona ja yksi ovea joista valitsen ne tietyt. Aika näyttää mihin sitä päätyy. Olen vaan niin kovin malttamaton ja haluaisin tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Toivottavasti roppakaupalla rakkautta ja onnellisuutta.

Ajattelin seuraavaksi mennä tohon takapihalle riehumaan. Laittaan noi puutarhakalusteet vähän läjään (joo, parempi myöhään tai jotain.. WHATEVER!!!) ja ehkä leikkiin vähän Wandan kanssa ^______^ Katotaan jos jaksaisin taas alkaa räpsiä kuvia tänne, onhan ne kuitenkin piristäviä tuolla väleissä....

Nyt se on moi,

H

PS. Haluan vielä muistaa pienellä elämänviisaudella tähän loppuun, josta jokainen - myös minä itse - voi ottaa vaarin;

Elämä ei ole ongelma joka pitäisi ratkaista,
vaan todellisuus joka on koettava.

I miss u like crazy !

Huomenna! Huomenna!! HUOMENNA!!! Wanda tulee kotiin ^___^ En malta odottaa, että se apina tulee kotiin ja saan pussata sitä jonku tunnin putkeen ihan vaan siksi että mulla on ollut sitä aivan saatanallinen (näyttääpä tyhmältä kirjotettuna..... ?) ikävä. Paras joululahja ikänä.

Mä kävin tänään sitten siellä omalla heavytukkalääkärillä, sanotaan sitä vaikka Sepiks. Sepi puhui hyvin asiantuntevalla kielellä, niinkin asiantuntevalla, että mulla ei oikeestaan vieläkään ole tarkkaa tietoa mikä mun nilkassa on. Mutta sen mitä sain Sepistä irti ja ymmärsin oli se, että tosta nuppiluusta lähtee noita nivelsiteitä ja muita härpäkkeitä jotka pitää nilkkaa kasassa ja auttaa sitä liikkumaan niinkuin se liikkuu. No se nivelside sieltä on vähän venähtäny. Sepi aika kovakourasesti pyöritteli niin tervettä - josta luulin että se ei kauaa olis enää terve - kuin kipeetäkin nilkkaa. Meinasin paskantaa alleni, senverran oli Sepi käyny vissiin salilla tai jotain.

Sepi käski mun alkaa varovasti laskea painoa nilkan päälle ja kuntouttaa siitä vielä kalua, hyvinkin pian! Tammikuun työhaastikseen pääsen jo ilman kepuloita! Sepi vaikutti oikein asiantuntevalta ja ammattitaitoselta tohtorilta, mutta ainoot kaks asiaa, jotka mua siinä vitutti niin että kohina kuulu oli se, että se käytti aivan vitusti niitä latinankielen sanoja, joista en tajunnu mitään kun en huomannu ottaa tota mun latina-suomi-sepi sanakirjaa mukaan. Ja se toinen asia oli mulle vieras (näin 2000-luvulla......) ja kiusaannuttava, nimittäin teitittely. Se teititteli 24-vuotiasta neiti-ihmistä. Nooooo, tyylinsä kullakin. Tuntuu vaan oudolta kuulla tällästä puhetta; "Voitte alkaa nyt varovasti laskea painoa nilkan päälle. Näyttäkääpä nyt." Sitten Sepi kävelytti mua pari rundia keppien kanssa sen paskahuussin kokosta työhuonetta ympäri. Osaanpahan ainakin askeltaa oikein!

Viime yö oli pelottava. Toivon, että tänä yönä saisin nukuttua. Koska pelkään että huominen ei koskaan tulekaan. Haluan nukkua siihen asti, että ovikello soi ja Wanda on siellä, omana kauniina itsenään. Odotan mä toki äitin murkinaakin vähän. Outoa että huomenna on jouluaatto, se päivä vuodesta jota skidinä odotti enemmän kun mitään. Isompana joulun merkitys on muuttunu, sen tarkotus on syödä (<3) ja olla rakkaiden kanssa, mikä ei tietysti ole yhtään paskempi juttu! On edes se yksi aika vuodesta kun tietää, että saa koko perheen kasaan ja viettää aikaa kaikkein rakkaimpien kanssa ilman kiirettä. Tosin yksi rakas mun rivistöstä uupuu :--------((

Nyt loppu vikinä, koitan vaikka seistä päälläni jos aika kuluis vähän paremmin. Tai sitten meen pelikone.fi-sivuille pelaan jotain vitun järkevää älypeliä ja taannutan itseni kaalin tasolle älyllisesti. Kiitos ja moi. Olkaa kilttejä kaikille pukeille, niillä on säkit täynnä tavaraa juuri Teitä varten! ;---------DDDDD

H

PS. Mulla ei o koneella mitään kuvia, joten unohtakaa visuaalinen ilotulitus tyystin!!

Hyvvee aatonaatonaattoa!!

Vai onks aatonaatonaattoo olemassa? Ja onkse nyt? Vai mikä nyt on? Vai onks mitää muuta ku tavallinen tiistai?

Oli miten oli, mutta nyt on taas aika päivitellä kuulumisia kohtalaisen tauon jälkeen. Virman pikkarit eli pikkujoulut tuli ja meni. Tuli syötyä, JUOTUA ja keilattua oikein olan takaa erittäin hyvässä seurassa. Ilta oli täydellisyyttä hipova koska päädyttiinpä sitä myös yökerhoon tarkastamaan Jyppilän silmänilo - jota muuten riitti!!! Miksi ilta ei kuitenkaan ollut täydellinen ? No koska meikäläinen hiihteli tietysti tyylilleen uskollisena buutseissa koko illan ja pilkun jälkeen kiiruhtaessani taksille liukastuin lähes peilijäisellä kävelykadulla, jolloin polveni muljaantui yhteen suuntaan ja nilkka toiseen korvia vihlovan rusahduksen siivittämänä. Totesimpa hetken tähtitaivasta katseltuani että "vittu muuten tällä jalalla ei sitten pojat kävellä metriäkään, nilkka ei pidä yhtään". Päivystykseen siis.

Kovin en hyvää palvelua saanut nimeltä mainitsemattoman Jyväskylän kaupungin sairaalassa, mutta olin kuitenkin jo takaisin hotellihuoneessa klo 8 tiistaiaamuna! Viikko siis on heiluttu tyylikkäiden kävelykeppien kanssa ja koitettu työntää mökkihöperyyskohtauksia sivummalle päällimmäisistä ajatuksista. Joskus se onnistuu paremmin kun toisinaan. Onneksi huomenna (jo!!!!) pääsee omalle lääkärille, joka ehkä osaa jopa kertoa mulle mikä mun nilkassa on. Sitten voipi alkaa suunnitella hieman tulevaisuutta ja sitä miten nilkan kanssa lähdetään eteneen.

********************

Sainpa tosta mökkihöperyyden välttämisestä ajatuksen kertoa teille hieman viimeaikaisista ajatuksistani tuolla pääkopan uumenissa, joihin on olennaisesti liittyneet rakkaus, usko ja toivo. Nimittäin viime lauantain (joka oli mulle aivan äärimmäisen raskas päivä..... :´((((((((( ) jälkeen olen joutunut oikein muistutteleen itteeni siitä että uskoa ei kait saisi menettää. Vaikka vaikeeta se kyllä on. Aina on toitotettu siitä, että kaikki hyvät teot palkitaan tai että muita ihmisiä pitää kohdella kuin haluaisi itseään kohdeltavan. Itse olen parhaani mukaan pyrkinyt noudattamaan näitä ohjeita elämässäni. Mutta tässä vaiheessa, kun omasta elämästä on kadonnut kaikki mikä on ollut tärkeää ja kurapaskaa sataa kerta toisensa jälkeen tonnikaupalla niskaan, on usko näihin ikivihreisiin sanontoihin alkanut horjua.


Kuinka paljon yksi ihminen kestää tätä kakkaa? Sitä tuntuu tulevan tasasesti mun perheen kaikille jäsenille. Tai sitten musta vaan tuntuu siltä kun oma elämä on perseellään ja sen jatkaminen tuntuu turhalta. Pelottaa että mä en koskaan enää tule olemaan onnellinen. Tai kykene antamaan kenellekään sitä mahdollisuutta tehdä mua onnelliseks, koska olin luottanut sen tehtävän vain yhden ihmisen hoteisiin. On vaikeeta olla rakastamista rakastava ihminen yksin. Kaikki karvakorvat siellä varmaan nyt ajattelee -itseni mukaanlukien - että itsensä rakastamisesta kaikki lähtee. Joo, toki. Ja kyllä mä rakastankin itseäni. Mutta vasta sillon mä tunnen olevani elossa kun mulla on joku jota mä saan rakastaa. Ja kun mä nään, että se toinen nauttii, niin mä tunnen jotain mun sisällä ja sillon mä olen todella mä. On vaikeeta olla yksin kun ajattelee näin. Osaisko joku kertoa, onko mun onnellisuussarake jo tullut täyteen?


Huomenta vaan. Kannattaa varoa vähän sitä kuolan valumista sinne näppiksen väliin, se ei oikein tykkää kosteudesta. Ajattelin vaan kun mun pohdintani ja suurensuuret ajatukset saattaa väsyttää ihmisen aikalailla... :-)

Nyt on aika alkaa vetäytyä iltapuuhiin ja kohtapian nukkumaan jo. Huomenna on aatonaatto ja sitten aatto, jolloin saan Wandan kotiin. Mulla on sitä lurjusta niin kauheen kova ikävä......
Hyvää joulua kaikille teille, ketä siellä toisessa päässä on. Viettäkää se rakkaidenne parissa ja nauttikaa siitä että saatte rakkautta osaksenne ja antaa sitä eteenpäin. Sillä sitten kun sitä ei ole, sitä kaipaa enemmän kun mitään muuta.



H

P vitun S

Miks mun plokia ei voi enää kommentoida? Laitan tuolta blogspotin uumenista ihan tollasen karvalakkimallin layoutin ja se ei anna kommailla tähän. Vittu!!!

Ja mitä hyötyä on siitä että mä kiroilen sitä täällä, koska kukaan ei voi kommentoida ja auttaa mua? Rok rok.

H

Morjensta pöytään killisilmät

Mä ajattelin elvyttää uudelleen tän mun kuolleen ja monen taholta jo varmaan kuapatun orastavan blogiyritelmäni nyt kun elämä on heittänyt häränpyllyä ja asioita on joutunut laittamaan uuteen tärkeysjärjestykseen. Mikäkö ei ole ennallaan verraten siihen mun "vanhaan elämääni"? ÖÖ sanonpa vaan että helpompaa on kysyä, että mikä on ennallaan;
no, olen käsittääkseni yhä sukupuoleltani naaras ja töissä lätäköllä. That´s pretty much it.

Eli; - mulla ei ole enää sama koti :((((((((((((((((
- mä olen karvaa (no okei, viikkoa) vaille VALMIS sosionomi
- mikä taas tarkottaa sitä että olen käytännössä työtön työnhakija \m/
- olen lihavampi kuin ennen \m/!!!!!!!
- ja ennenkaikkea, olen yksinäinen eli sinkku eli single eli vapaata riistaa :(((((((((((((((((((((((

Näin meille sitten mun rakkaan Iksun kanssa kävi. Se on perseestä. En keksi siihen mitään muuta kuvausta ja toikin on vaisu ja kertoo mun fiilareista aika vähän. En ala tässä sen enempää tätä kohtuu henkilökohtasta asiaa ruotia, mutta tiedättepähän nyt missä mennään (Jouko ja Kosti!!). Asun Wandan kanssa meidän poikamiestyttö (mikähän vitun sana toi on olevinaan may I ask?!?!?!?!?!) boksissa ja eletään rouheeta sinkkuelämää, Wanda edellä ja mä perässä!

Se meidän hurja poikamiestyttönainenwhatever elämä sisältää perjantain saunaillan, jossa meikä juo yksinään kaks Karhun pinttiä bissee kynttilänvalossa, syö pahvisen pakastepizzan ja on aivan hönössä ja Wanda kuorsaa ja piereskelee sohvalla. Aikamoinen kliimaksi, or what?

No joo, elämän on saanut muovailla aikalailla uuteen uskoon, jota en olisi koskaan halunnut tehdä. Mutta näillä se on mentävä sano mummo kun vesisuksia jalkaan laitto. (=keksin ite)

Ens perjantaina tähän aikaan mä olen jo sosionomi (amk)! Täytynee juhlistaa sitä vetämällä sivistyneet perseet olalle ja ördäämällä pitkin Hyvinkäätä jossa voi kuunnella rokkiva. Sitä ennen luvassa virman pikkareita eli pikkujouluja ja...... ei muuta. Kuvia en tähän tumppaa, katotaan jatkossa tota kuvaosastoo jos saisin vaikka ton mun hienon Bluutuut-nappulan toimimaan.

Tapaamisiin karva-apinat, toivottavasti ette ole hyljänneet meikäläistä aivan täysin..... :-P
Että bileet pystyyn sano mummo kun muniaan nuoli!!

H